9. marraskuuta 2007

D-vitamiini voi hidastaa ikääntymistä

D-vitamiinin riittävän saannin terveyshyödyistä on viime vuosina tullut jatkuvasti mielenkiintoista uutta tietoa. Nyt sekä BBC:n uutiset että Guardian-lehti kertovat uudesta tutkimuksesta, jonka mukaan D-vitamiini voi hidastaa solujen ja kudosten ikääntymistä.

Hieman yli 2000 naisen aineistoon perustuvassa tutkimuksessa vertailtiin veren D-vitamiinitasoja biologisesta iästä kertovien telomeerien pituuteen. Tutkijat havaitsivat, että naisilla joiden veren D-vitamiinitasot olivat korkeimmat, myös telomeerit olivat pisimpiä.

Viime vuonna julkaistun Harvardin tutkimuksen mukaan optimaaliset D-vitamiinitasot ovat vähintään 75 nanomoolia litrassa (parhaiden tasojen ollessa välillä 90-100 nmol/l). Tuon ja useiden muidenkin tutkimusten mukaan virallisesti suositeltavat D-vitamiinimäärät, esimerkiksi Suomessa suositeltava 7,5 mikrogrammaa päivässä, eivät ole riittäviä tuon optimitason saavuttamiseksi.

D-vitamiinintutkijat katsovat yleisesti, että aikuisten tulee ottaa D-vitamiinia vähintään 25 mikrogrammaa (1000 IU) päivässä syksystä kevääseen. Tuona aikana auringonvalon UVB-säteily ei juuri läpäise ilmakehää varsinkaan Suomen leveysasteilla jotta D-vitamiinia muodostuisi ihossa mainittavasti.

D-vitamiinin virallinen turvallisen saannin yläraja on 50 mikrogrammaa (2000 IU), mutta sitäkin D-vitamiinitutkijat, erityisesti Reinhold Vieth, ovat kritisoineet aivan liian matalaksi. (Myöhempi lisäys: yhdysvaltalaisissa suosituksissa turvallisen saannin yläraja on syksyllä 2010 nostettu 100 mikrogrammaan päivässä.)

2 kommenttia:

  1. Laskeskelin huvikseni, ja tulin tulokseen, että jos tuon 50 mikrogrammaa eli 2000 IU haluaisi saada ravinnosta, olisi syötävä joka päivä 350 g kirjolohta tai 7 kg possun kieltä tai 20 kg 32 % rasvaa sisältävää porsaanlihaa.

    Weston & Price Foundationin sivuilla olevat, lupaavat porsaan D-pitoisuudet kun näyttävät olevan ristiriidassa sekä jenkkien, Finelin että tanskalaisen ravintotietokannan kanssa, jotka taas antavat keskenään saman suuntaisia tuloksia.

    En tiedä, olisiko joskus ollut toinen tilanne kun siat ruokittiin monipuolisemmin tähteillä.

    VastaaPoista
  2. Weston & Pricen sivuilla on paljon tietoa joka ei pidä paikkaansa.

    VastaaPoista

Haluan säilyttää blogissani miellyttävän ilmapiirin. Eri mieltä saa olla, mutta töykeitä, halventavia tai jankkaavia kommentteja ei julkaista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...