5. helmikuuta 2008

Ravintovalistuksen lähestymistavasta

Haluan hieman kirjoittaa ravintovalistuksen lähestymistavasta. Lähtökohtani ravintokirjoittelussa on ollut se, että haluan pitää ruokavalion kokonaisuuden jatkuvasti kirkkaana mielessäni, mutta samalla haluan jakaa lukijoiden kanssa uteliaisuuteni ja kiinnostukseni ravitsemuksen yksityiskohtiin. Kirjassanikin tuon selvästi esille, että on olennaisen tärkeää saada ruokavalion kokonaisuus kuntoon.

Pidän nykyisen virallisen ravitsemusvalistuksen ongelmana sitä, että se on liian yksinkertaistavaa. Valistus, joka vain yksinkertaistetusti kehottaa ihmisiä käyttämään "pehmeää rasvaa" ja syömään "puoli kiloa kasviksia päivässä", jää helposti niin yleisluontoiseksi, että sellaisen kuunteleminen ei pidemmän päälle kiinnosta ketään. Pidän sitä paitsi hieman vanhanaikaisena sitä, että itsenäisesti ajattelemaan oppineiden kansalaisten pitäisi kuuliaisesti hyväksyä suositukset vain sen vuoksi, että joku auktoriteetti on ne parhaaksi katsonut. Yksinkertaistavien suositusten taustalla on myös julkilausumaton olettamus, että lukijat ovat vähän yksinkertaisia eivätkä ymmärrä vaikeita asioita.

Ympäripyöreiden suositusten ongelmana on lisäksi se, että niiden noudattaminenkaan ei aina tehoa riittävästi. Pelkästään yleisluontoisia suosituksia seuraamalla esimerkiksi kolesteroli tai verenpaine eivät välttämättä alene tarpeeksi. Viralliset suositukset, jotka linjaltaan ovat sinänsä monessa suhteessa oikean suuntaisia, jäävät usein tehottomiksi. Sen seurauksena monet joutuvat turvautumaan verenpaine- tai kolesterolilääkkeisiin.

Mielenkiintonsa menettäneeseen yleisluontoisuuteen olen tarjonnut vastaukseksi sitä, että ravintokirjoittelussa tulisi myös käsitellä mekanismeja, joilla ruoka on terveellistä — tai epäterveellistä. Kun ravintokirjoittajat jakavat oman mielenkiintonsa aiheeseen, mutta tekevät sen kansantajuisella tavalla, se välittyy myös lukijoille. Uskon esimerkiksi, että kasvisten terveellisyydestä on helpompi vakuuttua kun selitetään, että niissä on esimerkiksi verenpainetta alentavaa kaliumia tai kun kerrotaan, millä kaikin eri tavoin niiden sisältämät fytokemikaalit ylläpitävät terveyttä ja ehkäisevät sairauksia. Vaikutustapoja selittävä lähestymistapa on myös lukijaa arvostava. Sen lähtökohtana on usko siihen, että vastaanottaja on fiksu, älyllisellä apparaatilla varustettu olento, jolla on kykyä ymmärtää asioita ja ajatella itse.

Lähtökohtanani on myös se, että eri sairauksien ehkäisyyn ja ravitsemustukihoitoon tulee tarjota ruokavalion kokonaisuuden lisäksi myös ns. täsmäruoka-aineita, joilla voidaan saada lisää tehoa sairauksien riskitekijöiden kohentamiseen — esimerkiksi kolesterolin tai verenpaineen alentamiseen. Tuotaessa esille yksittäisten ruoka-aineiden mahdollisuuksia vaarana on tietysti se, että kadotetaan ruokavalion kokonaisuus eikä nähdä metsää puilta. Olen kuitenkin jatkuvasti pitänyt ruokavalion terveellistä kokonaisuutta olennaisena ja täsmäruoka-aineita ja ravintolisiä sille selkeän alisteisina.

Tässä blogissanikin olen tämän tästä kirjoittanut ruokavalion kokonaisuudesta, jotta se ei unohdu. Sen ohella kirjoitan ruokavalion tärkeistä yksittäisistä tekijöistä. Niistä kirjoittaminen lisää mielenkiintoa aiheeseen, ja samalla ravitsemuksen yksityiskohtienkin käsittely voi tuoda esille terveyden kannalta todella merkityksellisiä asioita. Esimerkiksi D-vitamiini on "vain" ravitsemuksen yksittäinen asia, mutta vitamiinin jatkuvalla talviaikaisella puutteella voi pidemmän päälle olla kohtalokkaita seurauksia.

Tietenkin julkisen ravintovalistuksen on oltava riittävän selkeää ja yksinkertaista, että aiottu viesti menisi perille ja tulisi ymmärretyksi. On hyvä osata kiteyttää viestit ytimekkäästi. Mutta ehkä valistuksessa tulisi olla samalla jokin syventävä taso, jonka avulla ravitsemuksesta kiinnostuneet kansalaiset voisivat selvittää itselleen vaikkapa syitä siihen, miksi asiantuntijat ovat päätyneet pitämään juuri tietynlaista ruokavaliota terveellisenä. Eräs mahdollisuus lisätä virallisen ravitsemusvalistuksen mielenkiintoa olisi se, että virallisellakin taholla alettaisiin kertoa popularisoiden ja kommentoiden ravitsemusuutisia — kuten tässä blogissa. Jatkuvasti päivittyvä tieto toisi lukijat yhä uudelleen sivuille.

Saamani palautteen perusteella uskon, että monia lähestymistapani ravitsemukseen kiinnostaa. Lukijat ovat kertoneet ravintoasioiden avautuneen heille aivan uudella tavalla. Ilahduttavinta ja samalla täysin odottamatonta palautetta sain vähän aikaa sitten eräältä ystävältäni, joka oli ostanut Ravintoa sydämelle -kirjan aikuiselle lapselleen — nuorelle naiselle, joka oli ollut tuskastunut kun ei ollut löytänyt vielä omaa opiskelualaansa. Kirjan luettuaan hän oli innostunut siitä niin, että oli ilmoittanut äidilleen haluavansa lähteä opiskelemaan ravitsemustiedettä. Hieno asia. Toivon vain, että hän ei pety akateemisen vapauden puutteeseen omalla opiskelualallaan.

5 kommenttia:

  1. Hieno kirjoitus aiheesta jota minäkin olen miettinyt.

    Omaa oppiainetta aikoinaan valitessani -tiesin haluavani erikoistua ruokaan -uskoin kouluravitsemustieteen olevan tylsää ja autoritatiivista, enkä ilmeisesti osunut aivan harhaan. Vika ei kuitenkaan ole aiheessa vaan siihen pesiytyneissä käytännöissä: kahliutumisessa virallisiin, hampaattomiksi jääviin suosituksiin, jotka eivät kykene auttamaan ihmisiä todellisissa ongelmissa. Puhumattakaan tarjoamaan syömisen iloa! Tarvitaan kunniainhimoisempaa otetta, aitoa innostusta ja ristiriitaisen tiedon ja käsitysten hyväksymistä.

    Kaipaisin myös kansainvälisempää näkökulmaa. Tekee hyvää huomata, että eri puolilla maailmaa syödään varsin eri tavoin, virallisissa suosituksissakin on eroja eri maiden välillä ja kaikkialta voi löytää opittavaa.

    Kokonaisruokavaliomallin ja yksittäisten täsmäelintarvikkeiden välillä en näe ristiriitaa. Kokonaisruokavalio koostuu yksittäisistä ruoka-aineista, ja niiden valintaperusteisiin
    liittyvä tieto nimenomaan tukee kokonaisuuden optimointia.

    VastaaPoista
  2. Tuossa saattaa olla ajatusta, Juhana. Tosin en ole alan spesialisti, vaan pelkästään viestinnän. Sudenkuoppana voi ehkä olla, että ihmiset, jotka kaipaavat konkreettisia neuvoja, ottavat liian kirjaimellisesti yksityiskohtaiset ohjeet.

    Lähinnä tekee mieli kommentoida kuitenkin näkemustäsi vaikuttavuudesta. runsaan 35 vuoden aikana toimintamalli on kuitenkin hioutunut sellaiseksi, että ravitsemusneuvonta on osana suurempaa elintaparemonttia. Näillä interventioilla on saavutettu pitkäkestoisia elintapamuutoksia, joiden vaikuttavuus on todennettu useaan kertaan toistetuilla tieteellisillä tutkimuksilla, myös satunnaistetuilla ja kontrolloiduilla. Tutkimuksista tuorein suomalainen taitaa olla Kuntoutussäätiön tekemä keski-ikäisiä naisia koskenut varhaiskuntoutuksen vaikuttavuutta koskenut juuri ilmestynyt tutkimus, josta tein jutun uuteen Sydämeen.

    VastaaPoista
  3. Kirsille:

    Blogikirjoituksellani en tarkoittanut niinkään rajoitettuja interventioita, joihin viittasit, vaan ennen kaikkea yleistä väestötason ravitsemusvalistusta sekä niitä neuvoja, joita potilaat esimerkiksi lääkärillä käydessään saavat. Niissä on puutteita.

    VastaaPoista
  4. Kyllä näin on. Ei lääkäreiltä kannata kysyä ravitsemusneuvoja. Heillä saattaa olla hyvin puutteelliset tiedot. Sen näkee jo siitäkin miten jotkut lääkärit itse syövät:-) Löytyy kyllä valistuneitakin lääkäreitä, täytyy myöntää. Minä olen saanut hyviä vinkkejä Juhanankin kirjasta ja tästä blogista ruokavaliooni, joka myös hoitaa sairauksiani. Olen koostanut itselleni sopivan ruokavalion eri tietolähteitä hyväksi käyttäen ja täydennän ruokavaliotani uusien tietojen myötä koko ajan. Mikä sen ihanampaa on kun on laihtunut, pärjää melkein ilman lääkkeitä ja on energinen olo. Ja ruoka on myös hyvää hiiitaasti nautittuna....

    VastaaPoista
  5. Kiitos, Tytti, tunnustuksesta. :-)

    En kuitenkaan halua puhua lääkäreitä vastaan koska uskon, että yhteistyöllä ja eri ammattiryhmien osaamista kunnioittaen päästään parhaisiin tuloksiin.

    VastaaPoista

Haluan säilyttää blogissani miellyttävän ilmapiirin. Eri mieltä saa olla, mutta töykeitä, halventavia tai jankkaavia kommentteja ei julkaista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...