Helsingin Sanomissa oli eilen
artikkeli, jonka mukaan D-vitamiinin saantisuosituksia saatetaan nostaa kolmen vuoden kuluttua, vuonna 2012. Hitaita ovat herrojen kiireet, täytyy sanoa. Jutustakin kävi hyvin ilmi, että tällä hetkellä yli puolet suomalaisista saa liian vähän tätä vitamiinia.
Riittämättömän D-vitamiinin saannin vuoksi lukuisat ihmiset saavat turhaan lonkkamurtumia, sairastuvat MS-tautiin, diabetekseeen, verenpainetautiin ja moniin syöpiin. Riittämätön D-vitamiinin saanti lisää myös sydäninfarktin ja hampaiden kiinnityskudosten sairauksien riskiä. Jutussa dosentti Christel Lamberg-Allardt kuitenkin toteaa, että "vain D-vitamiinin ja luuston yhteys on tähän mennessä todistettu."
Ehkä näin on, koska tieteellisen todistamisen kriteerit ovat erittäin tiukat. D-vitamiinia koskevaa tutkimusta on kuitenkin tehty niin paljon, että matalien D-vitamiinitasojen voidaan sanoa hyvin suurella todennäköisyydellä lisäävän riskiä sairastua edellä mainittuihin sairauksiin. Asiassa olisikin mitä järkevintä toimia todennäköisen näytön pohjalta. Kohtuuttomia vaatimuksia tieteellisestä näytöstä tulisi tässä asiassa höllentää, koska liian tiukat näyttövaatimukset johtavat käytännössä vain siihen, että lukuisat ihmiset vammautuvat, sairastuvat ja kuolevat turhaan aukottomampaa näyttöä odoteltaessa. Viisaampaa olisi toimia asiassa Kanadan syöpäyhdistyksen tavoin. Se on suositellut, että D-vitamiinia tulisi todennäköisen näytön perusteella ottaa runsaammin syövän ehkäisemiseksi.
Helsingin Sanomat kirjoittaa D-vitamiinista hyvin vanhanaikaisella tavalla myrkyllisenä aineena. Puhe D-vitamiinin myrkyllisyydestä on sellaista retoriikkaa, jota esimerkiksi huippu-D-vitamiinitutkija Reinhold Vieth on kritisoinut ankarasti. D-vitamiinimyrkytyksiä on nimittäin sattunut lähinnä harvinaisissa tilanteissa, joissa on tapahtunut todella vakava, esimerkiksi satakertainen annostusvirhe. Puhe D-vitamiinin myrkyllisyydestä lähinnä vain pelottaa turhaan tavallisia kansalaisia. Se johtaa käytännössä siihen, että yhä useampien D-vitamiinin saanti jää liian vähäiseksi, koska edes optimaalista määrää D-vitamiinia ei uskalleta käyttää.
On vaikeaa ymmärtää, mitä riskiä olisi siinä, jos aikuisten D-vitamiinisuositus nostettaisiin välittömästi nykyisestä 7,5 mikrogrammasta päivässä vaikkapa 35 mikrogrammaan. Nykyinenkin turvallisen saannin yläraja on nimittäin 50 mikrogrammaa päivässä, ja siihen sisältyy todella lavea turvallisuusmarginaali.
Dosentti Christel Lamberg-Allardt oli itse mukana useiden maailman johtavien D-vitamiinitutkijoiden ja ravitsemustieteilijöiden allekirjoittamassa varsin poikkeuksellisessa
vetoomuksessa, joka julkaistiin vuonna 2007 maailman johtavassa ravitsemustieteellisessä lehdessä. Pääkirjoituksena
The American Journal of Clinical Nutritionissa julkaistussa artikkelissa tutkijat vetoavat turhautuneina päättäjiin. Vetoomuksen keskeinen vaatimus on, että D-vitamiinisuosituksia tulisi nostaa kiireellisesti siten, että seerumin kalsidiolin vähintään 75 nmol/l taso saavutettaisiin.
Toivoisin, että Lamberg-Allardt ja muut suomalaisista D-vitamiinisuosituksista vastaavat toimisivat nyt myös suomalaisilla areenoilla ripeästi, jotta kansalaisten terveyttä ei edelleen vaaranneta. Jos ja kun ennaltaehkäisevää terveydenhoitoa pidetään tärkeänä, D-vitamiinisuositusten nostaminen on yksi parhaimmista, edullisimmista ja turvallisimmista tavoista ehkäistä sairauksia ja parantaa kansanterveyttä.