6. maaliskuuta 2010

Beetakaroteenin muuntumisessa A-vitamiiniksi isoja eroja

Uudessa ravitsemustieteellisessä artikkelissa todetaan, että karotenoidien ja erityisesti beetakaroteenin konversiossa eli muuntumisessa A-vitamiiniksi on hurjia yksilöllisiä eroja. Toisilla se muuntuu A-vitamiiniksi hyvin, toisilla heikosti.

Käytännössä tulos saattaa merkitä sitä, että kaikki ihmiset eivät tule hyvin toimeen pelkällä ravinnosta saatavalla beetakaroteenilla. Riskiryhmään voivat kuulua erityisesti vegaanit, jotka välttävät kaikkia eläinkunnan tuotteita. Eläinkunnan tuotteethan sisältävät valmista A-vitamiinia.

Toisaalta myös hyvin runsasta A-vitamiinin saantia on paikallaan välttää, koska se voi heikentää luustoa. Hyvin runsas A-vitamiinin saanti, muun muassa kalanmaksaöljystä, on yhdistetty heikompaan luuntiheyteen ja suurempaan murtumariskiin. Niinpä valmista A-vitamiinia (retinolia) sisältäviä ravintolisiä onkin paikallaan välttää, jos sitä jo saadaan ruokavaliosta riittävästi. Esimerkiksi porkkanoiden sisältämästä beetakaroteenista sen sijaan ei ole luustolle haittaa, päinvastoin.

Suomalaisilla A-vitamiinin saanti on yleisesti ottaen hyvällä tasolla. Sekaruokavalio tai laktovegetaarinen ruokavalio yleisesti ottaen riittävätkin A-vitamiinin lähteiksi. Sen sijaan vegaanien voisi olla hyvä käyttää valmista A-vitamiinia sisältävää monivitamiinia tai erillistä A-vitamiinia sisältävää valmistetta.

A-vitamiinia tarvitaan elimistössä muun muassa tukemaan normaalia geenien ilmentymistä, immuniteettia ja näköä sekä ihon ja limakalvojen kuntoa.

Lähteitä:

Tang G. Bioconversion of dietary provitamin A carotenoids to vitamin A in humans. Am J Clin Nutr. 2010 Mar 3.

Borel P et al. Recent knowledge about intestinal absorption and cleavage of carotenoids. Ann Biol Clin (Paris). 2005 Mar-Apr;63(2):165-77.

7 kommenttia:

  1. Kiitos tästä blogista. Pistän tämän talteen, ja tulen jatkossa tutustumaan jo kirjoitettuun ja katson että pysyn matkassa mukana. Oikein hienoa että tämmöinen blogi löytyi.

    VastaaPoista
  2. Moi!

    Mitäs mieltä olet näistä artikkeleista: http://dev.westonaprice.org/abcs-of-nutrition/172-vitamin-a-on-trial.html ja http://dev.westonaprice.org/abcs-of-nutrition/173-seafood-to-sunshine.html

    VastaaPoista
  3. Totean vain lyhyesti, että kalanmaksaöljyn lapsuusaikaisen käytön on osoitettu yhdistyvän heikompaan luuntiheyteen aikuisiällä. Lisäksi eläinkokeissa on osoitettu A-vitamiinin (retinolin) lisäävän luun hajoamista silloinkin, kun D-vitamiinin saanti on riittävää. Jos siis A-vitamiinia (retinolia) saadaan liikaa, D-vitamiini ei auta.

    Forsmo S, Fjeldbo SK, Langhammer A. Childhood cod liver oil consumption and bone mineral density in a population-based cohort of peri- and postmenopausal women: the Nord-Trondelag Health Study. Am J Epidemiol. 2008 Feb 15;167(4):406-11.

    Rohde CM, DeLuca H. Bone resorption activity of all-trans retinoic acid is independent of vitamin D in rats. J Nutr. 2003 Mar;133(3):777-83.

    VastaaPoista
  4. Hei!

    Onko tuossa ensimmäisessä tutkimuksessa otettu huomioon sitä, kuinka paljon D-vitamiinia ihmiset saivat?

    Kuinka paljon A-vitamiinia oli liikaa jälkimmäisessä tutkimuksessa? Entä miten se suhteutuu niihin eläinkokeisiin, joihin viitattiin linkittämissäni artikkeleissa, joidenka mukaan riittävä D-vitamiinin saanti suojaa liiallisen A-vitamiinin haittavaikutuksilta?

    Mainitsen vielä varmuuden vuoksi, että en itse tällä hetkellä edusta mitään tiettyä koulukuntaa näissä ravitsemusasioissa, joten kysymysteni taustalla ei ole mitään piilotettua agendaa. Yritän vain vilpittömästi saada selville, mikä on totta. Linkittämäni artikkelit olivat mielestäni vakuuttavia, mutta koska en itse ole alan asiantuntija, ajattelin ottaa selvää miten joku, joka on luultavasti artikkelien kanssa eri mieltä, pystyisi kumoamaan siinä esitetyt väitteet.

    VastaaPoista
  5. Hei Dani,

    Valitettavasti minulla ei nyt ole mahdollisuutta käyttää tähän asiaan enempää aikaa. Suosittelen kuitenkin ottamaan huomioon, että Weston A. Price -sivustolla on tietty agenda, tietty linja, jota se ajaa. Sen mukaisesti sivustolla pyritään osoittamaan, että eläinkunnan tuotteet ovat terveellisiä ja monet kasvikunnan tuotteet (esim. tofu) haitallisia. Itse koen edustavani avarampaa linjaa, ja olen kirjoittanut eläinkunnan tuotteiden hyödyistä silloin kun siihen on ollut aihetta (kala, K2-vitamiini, CLA). Yleisesti kuitenkin katson, että terveellisen ruokavalion perusta on runsaassa määrässä kasvikunnan tuotteita.

    VastaaPoista
  6. Tiedostan, että kyseisellä sivustolla on tietty agenda, ja vierastan monia heidän väitteitään. Itsekin olen vakuuttunut siitä, että terveellisen ruokavalion perusta on runsaassa määrässä kasvikunnan tuotteita. Nämä kaksi artikkelia kuitenkin tuntuvat mielestäni vakuuttavilta, ja vaikka ne pitäisivät paikkansa, niin se ei mielestäni vielä johda siihen, etteikö voisi syödä runsaasti kasviksia. Lähinnä kai kyse olisi siitä, että jos artikkelit pitävät paikkansa, niin kun D-vitamiina saadaan riittävästi, A-vitamiinia voi saada ja on hyödyllistä saada huomattavasti suurempia määriä eläinkunnan tuotteista kuin mitä yleisesti suositellaan. Itse olen viime aikoina yrittänyt ottaa selvää nimenomaan siitä, kannattaako eläinkunnan tuotteita syödä, ja jos kannattaa, niin mitä ja kuinka paljon.

    Lisäksi itse ajattelen, että kaikilla, joilla on joku mielipide, on myös varmaan agendana puolustaa omaa mielipidettään, jos on kerta vakuuttunut, että se on totta. Toki jotkut voivat olla avoimempia muuttamaan omia mielipiteitään kuin toiset. On kuitenkin usein hankala arvioida, mikä pitää paikkansa, kun itse ei ole alan asiantuntija, ja eri mieltä olevat tahot saattavat kummatkin perustella näkemystään (ainakin "maallikon" silmin) vakuuttavasti. Yksi keino on yrittää laittaa eri mieltä olevat tahot keskustelemaan, jolloin ainakin näkee sen, miten hyvin ne kykenevät puolustamaan omaa näkemystään toisen argumentointia vastaan. Mutta ymmärrän kyllä, että valitettavasti tällaiseen ei yleensä ole ihmisillä aikaa.

    Kiitos kuitenkin vastauksistasi!

    VastaaPoista

Haluan säilyttää blogissani miellyttävän ilmapiirin. Eri mieltä saa olla, mutta töykeitä, halventavia tai jankkaavia kommentteja ei julkaista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...