10. elokuuta 2011

Hyviä keinoja luuston vahvistamiseksi

Oletko jo tutustunut Luusto lujaksi elämäntavoilla -kirjaani? Se on laajaan tutkimusnäyttöön perustuva teos, jossa kerron parhaat keinot, joilla voit parantaa luuntiheyttä, luun laatua ja vähentää murtumien riskiä. Kirjan neuvot ovat käytännönläheisiä, ja kirjan lopussa on myös luustolle terveellisiä ruokaohjeita.

Suosittelen kirjaa erityisesti kaikille osteoporoosista tai osteopeniasta kärsiville. Myös jos vanhemmillasi tai sisaruksillasi on todettu luuntiheyden heikentyneen, luuston vahvistamiseen on hyvä syytä perehtyä, koska perinnöllisyys vaikuttaa paljon luuntiheyteen. Lisäksi jos olet joskus kaaduttuasi saanut murtuman, on aiheellista vahvistaa luustoa. Terve luu nimittäin tavallisesti kestää kaatumisen ja rannemurtumat ovat usein merkki heikentyneestä luuntiheydestä.

Kirjoitin kirjan pitkälti siksi, että pidin osteoporoosin ehkäisyyn ja hoitoon yleisesti suositeltuja keinoja yksipuolisina ja kapea-alaisina. Luuston vahvistamisessa on kysymys paljon muustakin kuin kalsiumista, ja vähemmän tunnetuista muista keinoista löytyy yllättävän paljon tutkimustietoa. Esimerkiksi tummanvihreiden vihannesten sisältämän K-vitamiinin hyödyistä luustolle on paljon näyttöä.

Kirjasta saamani lukijapalaute on ollut hyvin kiittävää.

9 kommenttia:

  1. Kyllä Juhana, ostin kirjan keväällä. Alleviivasin sieltä monia kohtia ja menin työpaikka lääkärini luokse kirja kainalossa. Hän sanoikin ettei kukaan aikaisemmin ole ollut niin hyvin valmistautunut vastaanotolle ja että tiesin enemmän vitamiineista ym. kuin hän;)
    Olin myös kirjoittanut kysymykseni paperille, jostain syystä vastaanotolla usein unohtuu kysyä mieltä askarruttavista asioista.
    Koska minulla on jo todettu osteoporoosi hakeuduin myös kirjasi tarkastaneen lääkärin vastaanotolle. Olikin miellyttävä tapaaminen, hoito- ym. suunnitelmat tehdään nyt lomien jälkeen.
    Kiitos kirjasta!

    VastaaPoista
  2. Viivi, ole hyvä, ja kiitos ystävällisestä kommentista! Mukava kuulla, että sinulla on ollut noin hyviä kokemuksia. :-)

    VastaaPoista
  3. Viivi, eihän lääkärit tiedä ravinnosta juurikaan mitään kun ei heille opeteta ravinto-oppia mutta lääkkeistä opetetaan senkin edestä. =D

    VastaaPoista
  4. Olipa mukava törmätä blogiisi ja kirjaasi! Varasin sen saman tien kirjastosta.

    VastaaPoista
  5. Moi! Löysin vahingossa sun blogin. Mietin vaan millainen riski mulla on saada osteoporoosi jos en juurikaan käytä maitotuotteita? Maitoa en juo ollenkaan ja nyt olen siirtynyt syömään rahkaa (satunnaisesti) ja välillä syön juustoja. Syynä siihen etten käytä maitotuotteita mahan kipeytyminen niistä sekä flunssa.

    VastaaPoista
  6. Maria,

    Riippumatta siitä, miten maitotuotteita käyttää tai käyttääkö niitä ollenkaan, kalsiumin saannissa on hyvä pyrkiä riittävyyteen. Riittävä saanti on ravitsemussuositusten mukaista eli noin 800 mg päivässä. Oman päivän kokonaissaannin voi tarkistaa käyttämällä THL:n Finelin Ruokakori-toimintoa, joka löytyy netistä.

    Kalsiumin liian vähäinen saanti heikentää vähitellen luuntiheyttä ja siten lisää myös pitkään jatkuvana osteoporoosin riskiä. Kalsiumin liian vähäinen saanti ei kuitenkaan ole ainoa eikä edes tärkein osteoporoosin riskitekijä, vaan paljon muitakin on.

    Jos maitotuotteita ei voi tai halua käyttää säännöllisesti, on myös olemassa vaihtoehtoisia kalsiumin lähteitä, joista helpoimpia ovat kalsiumilla rikastetut soija- ja kauramaidot ja vastaavat tuotteet. Finelistä löytyy myös kasviperäisiä kalsiumin lähteitä. Niiden kohdalla on kuitenkin syytä ottaa huomioon, että niiden annoskoot ovat tyypillisesti paljon pienempiä kuin maitotuotteiden.

    VastaaPoista
  7. Kiitos, täytyykin käydä katsomassa toi Ruokakori-toiminto!

    VastaaPoista
  8. Maria, on vielä hyvä huomata, että runsaahko D-vitamiinin saanti on aivan olennaista kalsiumin aktiivisen imeytymisen turvaamiseksi. Käytännössä aikuiset tarvitsevat D-vitamiinia Suomessa syyskuusta toukokuuhun noin 35-75 mikrogrammaa päivässä henkilön koosta riippuen, pienet ja hoikat vähemmän, suurikokoiset ja lihavat enemmän.

    VastaaPoista

Haluan säilyttää blogissani miellyttävän ilmapiirin. Eri mieltä saa olla, mutta töykeitä, halventavia tai jankkaavia kommentteja ei julkaista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...